Turvallisessa kaupungissa kaikki asukkaat voivat elää vapaana väkivallan, rasististen solvausten tai häirinnän uhalta. Fyysisen turvallisuuden lisäksi voimme puhua psykologisesta turvallisuudesta, millä viitataan turvallisuuden tunteeseen elämässä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että kaupunkilainen saa kulkea romanien kansallispuvussa ilman huolta poliisin etnisestä profiloinnista, joka voi ilmetä esimerkiksi niin, että ulkomaalaisiksi oletetuilta tai vähemmistöihin kuuluvilta henkilöilta kysytään henkilöpapereita mielivaltaisesti. Yökerhossa ahdistelun kohteeksi joutunut tietää voivansa ilmiantaa häiritsijän portsarille ja tulevansa kuulluksi. Turvallisuuden tunteesta kertoo sekin, että voi kävellä yöllä kotiin ilman hälytysäänen laukaisijaa kädessä tai valepuhelua puhuen.

Helsinkiläisten kokemuksia kaupungin turvallisuudesta seurataan kolmen vuoden välein tehtävin asukaskyselyin, viimeksi vuonna 2018. Kaupunkilaisten turvallisuuskokemusten kehitystä on seurattu vuodesta 2003 lähtien. Erillinen vieraskielisten helsinkiläisten otos otettiin ensimmäistä kertaa mukaan vuonna 2015. Uusimpaan kyselyyn vastasi kaikkiaan 4 155 helsinkiläistä, jotka olivat iältään 15–79-vuotiaita.

Noin 81 prosenttia vastaajista koki turvallisuutensa omalla asuinalueellaan viikonloppuiltaisin hyväksi, kun taas 13 prosenttia vastasi kokevansa turvattomuutta. Vieraskielisistä vastaajista turvattomuutta kokevien osuus oli sekä vuonna 2015 että vuonna 2018 suomen- ja ruotsinkielisiä vastaajia muutaman prosenttiyksikön korkeampi.

Kuten moni kokemus yhteiskunnassamme, myös turvallisuuden tunne on sukupuolittunut. Miehet pitivät omaa asuinaluettaan täysin turvallisena kaksi kertaa useammin kuin naiset. Vuoden 2018 kyselyssä miehistä 16 prosenttia ja naisista 31 prosenttia koki Helsingin keskustan viikonloppuiltaisin turvattomaksi – sama suhdeluku turvallisuuden kokemuksissa siis toistuu. Metroa ja paikallisjunaa pidettiin turvattomimpina julkisina kulkuvälineinä iltaisin liikuttaessa. Kolmen vuoden välein tehtyjä selvityksiä vertaillen voidaan kuitenkin sanoa, että yleinen kaupunkilaisten turvallisuuden kokemus kaupungissa on parantunut.

Miten kaupungin turvallisuutta parannetaan?

Turvallisuutta voidaan parantaa monin tavoin. Yksi keskeisimmistä on se, että tehdään kaikki voitava asuinalueiden eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Tätä työtä on Helsingissä jo paljon tehty, mutta jatkuvaa valppautta ja laaja-alaisia ratkaisuja tarvitaan. On tärkeää, että kaikilla asuinalueilla on monipuolisesti niin vuokra- kuin omistusasuntoja, laadukkaita palveluita ja viihtyisää ympäristöä.

Konkreettinen turvallisuuteen vaikuttava tekijä on kaupunkiympäristön valaisu. Bussireittien, ulkoilupolkujen, puistojen ja kantakaupungin alikulkutunneleiden tulee olla kattavasti valaistuja. Lisäksi asukkaille tulee antaa riittävästi mahdollisuuksia ilmiantaa sellaisia katvealueita, jotka ovat vielä syysiltaisin täysin pimeänä.

Turvallisuuden tunnetta parannetaan myös nollatoleranssilla rasismin ja syrjinnän muotoja kohtaan. Kaupungin työntekijöiden, virkavallan ja järjestyksenvalvojien kouluttaminen näissä kysymyksissä on ensisijaisen tärkeää. Heillä tulee olla ammattitaitoa puuttua erilaisiin tilanteisiin sekä ymmärtää esimerkiksi seksuaaliseen häirintään liittyviä herkkyyksiä. Seksuaalisen väkivallan uhrit joutuvat yhä kohtaamaan kokemuksensa vähättelyä tai mitätöimistä, joskus jopa virkavallan taholta. Toimivia apukeinoja ja rohkaisun välineitä voivat puolestaan olla esimerkiksi julkisiin liikennevälineisiin kiinnitettävät tarrat, jotka neuvovat, kuinka häirintätilanteessa tulisi toimia.

Kaikissa Helsingin kaupungin tiloissa tulisi tehdä linjaus turvallisemman tilan periaatteista. Kaupunginkirjasto Oodissa tällaiset on jo määritelty. Kaikille infotaululla näkyviin periaatteisiin lukeutuvat esimerkiksi puuttuminen asiattomaan käytökseen, henkilökunnan läsnäolo sekä rasismin ja syrjinnän kieltäminen. Turvallisen tilan periaatteet tuotettiin kirjastolle osallistavan prosessin kautta, ja myös työyhteisö sai omat periaatteensa.

Turvallisen tilan periaatteisiin voi kuulua lisäksi vaikkapa vaatimuksia kunnioittavasta käytöksestä, kysymisestä olettamisen sijaan sekä tilojen esteettömyydestä. Jokaisen organisaation on tärkeä tuottaa omat turvallisemman tilan periaatteet itse, jotta ne palvelevat jokaisen toimijan tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Osallistava prosessi myös sitouttaa tiloja käyttävät yhteisiin sääntöihin.

Nuorten harjoittama väkivalta ja nuorisotyön rooli on puhuttanut monia viime kuukausina. Liikkuvat nuorisotyön ammattilaiset, kuten Aseman lapset, tekevät tärkeää kohtaavaa nuorisotyötä, mikä lisää nuorten turvallisuutta ja välittämisen tunnetta. Turvallisten aikuisten läheisyys ja luottamus voi vähentää kiusaamistilanteiden eskaloitumista fyysiseksi väkivallaksi.

Korona-aika on lisännyt nuorten syrjäytymistä ja osattomuuden tunnetta. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että nuori pääsee mielenterveyspalveluihin nopeasti ja sujuvasti. Nuorten kasvaneisiin mielenterveyden ongelmiin tulee vastata sekä ennaltaehkäisevin toimin että palveluita lisäämällä. Helsingissä Miepit eli matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteet ovat osoittautuneet toimiviksi, ja Mieppi-pisteitä kannattaisikin lisätä eri puolille kaupunkia. Miepistä ensimmäisen vastauksen saa kolmen päivän kuluessa, ja Myllypuron Miepissä on myös walk in –aikoja, jonne voi kävellä sisään ilman ajanvarausta.

Turvallinen kaupunki on kaikkien kaupunki. Tällaisessa kaupungissa jokaisella on mahdollisuus tulla aidosti kuulluksi, ja asukas voi luottaa siihen, että kun apua tarvitsee, sitä myös saa. Toimiva ja osallisuuden mahdollistava kaupunki on myös turvallinen kaupunki.

**

Milja Suihko & Terhi Ainiala

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Vihreiden Naisten blogissa 18.3.2021