Rakastan teatteria. Esitysten myötä saan uutta ymmärrystä maailmasta ja ihmisenä olemisesta. Teatteri voi kasvattaa empatiaa, tuottaa oivalluksia ja joskus jopa räjäyttää mielen lukkoja. 

Hankin juuri liput Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin tuoreeseen yhteistuotantoon Tunnit, viikot, kuukaudet, joka pohjautuu Reko ja Tina Lundánin romaaneihin. Elämän ajallisuus ja rajallisuus tulevat väkevinä esiin näissä romaaneissa, jotka aikanaan tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ja Reko Lundánin klassikkonäytelmät Teillä ei ollut nimiä ja Aina joku eksyy noin 20 vuoden takaa ovat niitä esityksiä, jotka ravistivat kokemustani. En jättänyt niiden katsomisia vain yhteen kertaan. Niistä on puhuttu myös sukupolvikokemuksina, eikä syyttä. 

Ja vakaasti aion mennä tuon esityksen maaliskuussa katsomaan, vaikka kuntavaalikampanjointi silloin on jo vauhdikasta. Ehkä silloin oikeastaan on syytäkin istua rauhassa katsomon penkkiin ja miettiä elämän ulottuvuuksia ja saada ajatteluun avaruutta.

Käyn kymmeniä kertoja vuodessa teatterissa. Joskus yhden viikon ajalle saattaa osua kolme tai neljäkin esitystä, toisinaan on hiljaisempia teatteriviikkoja. Enkä siltikään ennätä nähdä kaikkea sitä innostavaa, mitä Helsingissä on tarjolla. Puhumattakaan siitä, että muissa kaupungeissa olisi myös paljon kiehtovaa katsottavaa.

Kiinnostavia esityksiä eivät tarjoa vain isot ja vakiintuneet näyttämöt, vaan myös kaupunkimme monet keskikokoiset ja pienet teatterit. Näiden lisäksi on vielä harrastajien usein omaleimaisia esityksiä ja vierailijoiden monimuotoisia tapahtumia. Kantakaupungin lisäksi esityksiä ja teatteriryhmiä on ympäri kaupungin, ja tällaiset kokemukset kasvattavat parhaimmillaan me-henkeä ja yhteisöllisyyttä.

Korona-aika on tehnyt teatterista ja muusta taiteesta ja kulttuurista aiempaakin arvokkaampaa. Juuri nyt teatterit ovat joutuneet laittamaan ovensa kiinni, ja minullakin jää lippuja käyttämättä peruutusten vuoksi. Koska teatterit ja muut esittävän taiteen ryhmät ovat nyt taloudellisesti vaikeuksissa, yritän tehdä ainakin sen pienen, minkä voin. Vaihdan peruuntuneiden esitysten liput tulevan kevään lippuihin tai lahjakortteihin, en pyydä rahojani takaisin. Ostan uusiakin lippuja kevään esityksiin. 

Kaikki tämä kasvattaa myös toivoa. Toivoa siitä, että minä pääsen taas teatteriin ja teatterilaiset pääsevät lavalle. Tuetaan teattereita, kun voidaan.

#TerhiTeatterissa